Naurujoogaa Riitta Viljamaa

Mikäpä olisi mukavampi tapa kuin toivottaa kevät nauraen tervetulleeksi?!

Tule yksin tai yhdessä; ennen tai jälkeen picnicin ja kaiken huipuksi naurettavalla nollalla eurolla on mahdollista sukeltaa naurujen ihanaan ja valloittavaan maailmaan, varsinkin jos se on ollut tovin kadoksissa!

Helsinki: Kaivopuisto ( Iso puistotien ja Oikotien riteyksessä) klo 13.30-14.30 Riitta Viljamaa ja Liisa Korhonen. Lisätietoja 040-5227696

Ruttopuistossa klo 16.15-17.15 Liisa Korhonen ja Riitta Viljamaa. Lisätietoja:040-5227696

Vantaa: Raikurinne 2a, Martinlaakso klo 19.30
Riitta Viljamaa, 040-522 7696, www.hyvanolonhoitola.fi

Pia Orell-Liukkusen kanssa voi aloitella Valveen tanssisalissa 1, Hallituskatu 7, Oulukello 14.15-15.45. Lisätietoja 040 0682 874.

Hanna Pietilän kanssa voi jatkaa nauruja kello 17-18.30, Kaakkurin asukastuvalla, Pesätie 13, Oulu. Lisätietoja 044 0123 223.

Tampereella nauretaan Anna Lyran kanssa Tullintorin aukiolla kello 14.00-16.00. Lisätietoja 040 5330 617.

Kouvolassa naurattaa kävelykadulla Coffee Housen edessä kello 16, sateen yllättäessä Sokoksenlipan alla. Pirjo Pien-Inkeroinen kertoo tarvittaessa lisätietoja 040 0500 040.

Pirjolta saa myös tietoa Taavetin nauruista, jotka raikuvat Osuuspankin kokoustiloissa, kello 19.00.

Vihdissä nauraa Mira Sinerkari Työväentalo Rientolassa, Pisteenkaari 3, Nummelassa kello 18. Lisätietoja 050 5236 282.

Porvoossa nauretaan historiallisen Linnamäen huipulla kello 12.00. Lisätietoja saa Anu Saarelta 040 5508 179.

Maailman naurupäivän juhlintaan kannattaa varustautua vesipullolla, jumppa-alustalla ja aurinkoisella mielellä. Kaatosateen sattuessa Tampereen, Helsingin ja Porvoon tapahtumat peruuntuvat

Surun työstämiseen on mennyt aikaa ja kun on uponnut suruun niin liian paljon asioita jää huomaamatta ja tekemättä, joka taas aiheuttaa oman domino-efektinsä.

Suomen ammattinaurajat päättivät testata, miten se nauru tarttuu metrossa….ja tarttuihan se;)

Sillä tämän puhdistavan kokemuksen jälkeen tulin jälleen kerran takaisin siihen omimpaan olomuotooni eli positiiviseksi, empaattiseksi, ympäristönsä näkeväksi ihmiseksi. Kannattaa siis nauraa:)

Kävin toki edeltävällä viikolla virkistämssä muistiani ja osaamistani NLP:n kertausharjoituksissa ja näin ollen auttoivat tätä puhdistautumisen tilaani<3 Oli ihana havaita viikon aikana, että suru alkoi jäsentymään uudella tavalla ja saamaan uudet muodot sekä etääntymään jonkin verran.

Klikkaa oheista linkkiä ja vaikutu naurusta!

http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/metronaurajat-iskivat-helsingissa/vid-1288444869358.html

Suru tuli, mutta ei jäädäkseen. Mitä tapahtuikaan: rakas ja suhteellisen läheinen serkkuni kuoli, siis jätti tämän maanpäällisen majan ja jätti meidät yksikseen kuljeksimaan ja ihmettelemään, että missä hän on? Etsien, odottaen puhelinsoittoa eiku otanpa ja soitan hälle,…auts ei kukaan vastaa…ei ole enää olemassa…..vai olisiko sittenkin….pikkuhiljaa suru alkaa hellittää otettaan ja jäsentyä.Unet hellii ja helpottaa, luo olematonta turvallisuuden tunnetta, että kaikki onkin hyvin. Vai olisiko sittenkin niin, että asiat on hyvin….? Musta iso möykky…onkin vain osasia, palasia, jotka pitää jäsennellä sekä oivaltaa viesti. Olisiko sittenkin niin, että tunteella on viesti? Suru on surua ja ahdistus on ahdistusta sekä viesti: ettei kaikki ole hyvin vaan sille pitää tehdä jotakin, löytää jokin ratkaisu, ulospääsy tilanteesta! Sillä epämukava olo luo ahdistuksen, epätietoisuus tilanteesta puskee läpi vaatien omaa huomiotaan! Mitä teen sille? Rohkenenko ottaa vastuun, ihan itte??!! Teen päätöksiä, juuri itselleni sopivia: Olen itsellinen nainen, päätän elämästäni siis itse! Kiitos Esa kun aikoinaan sanoit minulle näin: Olet itsellinen nainen ja minä hyväksyn päätöksesi….minä ihmetellen asiaa….niin, tottatosiaan; minä saan päättää itse omasta elämästäni? Ja kaiken huipuksi sinä uskot, että MINÄ olen tehnyt juuri OIKEAT RATKAISUT TILANTEESEEN NÄHDEN JA HYVÄKSYT SEN!!!! TÄH????

Oma oivallukseni: suru on surua ja ahdistus on epämukava olotila, joka vaatii ratkaisuja, tekoja sekä asennetta. Suru on tunnetila, joka on olemassa ja joka hälvenee ajan mittaan, kunnioittaen surijaa. Se kertoo myös rakkaudesta, kertomatta jääneistä tunteista, omasta kuolemanpelosta, elämättä jääneestä elämästä.

Ja kuinka ihanaa olikaan kun nauru alkoi pikkuhiljaa palaamaan elämään, spontaanisti, pikkuhiljaa huomasin naurahtelevani asioille,….kunnes hörähdin kunnolla….ottaen huomioon oma pelkoni oman minuuden menettämisestä ja sen pienuudesta sekä katoavaisuudesta kaiken keskellä! Ihanaa, tunnen; olen siis elossa!!

Pyydän sinut mukaani elämänpituiselle matkalle, onneen ja nauruun ja tämä ei suinkaa tarkoita sitä, että kätkisit/ piilottaisit/ kieltäisit negatiiviset tunteesi, mutta mitä enemmän saat kokea onnen ja ilon hetkiä niin mielesi halajaa niitä lisää ja lisää. Näin ollen alat tekemään juuri sinullle tarkoitettuja oikeita valintoja.

Tiedät tekeväsi oikeita asioita kun koet voivasi vapaasti hengittää, olet siis vapaa! Yksinkertaista, niin yksinkertaista, silloin kun olemme yksin. Tai ns.vieraiden ihmisten kanssa. Suurimman haasteen ehkä luo sukulaiset, vanhat ystävät ja perhe. Heidän uskomuksensa meistä, tieto meistä, jota ei ole päivitetty heille kenties aikoihin,…vai voisiko siellä piillä totuuden siemen? Auttaako reaktiivisuus, loukkaantuminen jälleennäkemistä? Palveleeko se kanssakäymistä? Entä voisinko kenties antaa anteeksi, ettei heillä ollut parempaa tapaa ilmaista asioita, enhän itsekään aina osaa ilmaista itseäni, niinkuin hauaisin, rakentavasti ja rakastavasti.

Varsinkin kun ihmisen päässä liikkuu keskmäärin 60 000 ajatusta päivässä, jotka ovat saman ajatuksen toistoa enemmän tai vähemmän. Toistamme samaa tarinaa siis yhä uudelleen ja uudelleen. Ajatuksen toisto tekee muistipolun aivoihin, kuten kivun, niin harmituksen kuin myös ilon/ tyytyväisyyden muistipolku.

Onko sinun tarinasi sinua vahingoittava vai rakentava tarina? Mitä muistipolkua sinä haluat vahvistaa vai haluatko kentie luoda uuden muistipolun?

Siispä: hymisemään, hymyilemään, nauramaan. Sisäisesti hiljaa, mutta myös ääneen, jotta saadaan keuhkoista jäännösilmaa ulos, hahahhahhh ja hoohohoo, hhiihihihi<3

Tässä myöhäisillan herkkinä tunteina chattailen nuoren ystäväni (  18v ) kanssa facebookissa ja huomaan virnuilevani ja välillä nauravani ääneen…yksinäni. Lapseni, jotka ovat siis jo nuoria aikuisia, pitävät äitiään, kuinkas ollakaan lievästi sanottuna pöhkönä. Eläydyn kuulemma kirjoituksiini, kuulemaani, lukemaani niin voimallisesti, että ähkyn, puhkun ja huokailen. Pääni kallistuu, virnuilen ja hörähtelen…ja varmaan juuri nyt tapahtuu kaikki tämä….välillä posket ovat märkinä vuolaista kyynelistäni.

Olen siis onnellinen siitä kun en ole avokonttorissa kirjoittamassa tätä, mutta entä sitten jos olisin? Olisiko minulla ylimääräinen ihailijakaarti sermini luona kuikuilemassa ilmeitäni, ottaen opiksi itselleen…..en ainakaan tee noin…tai…miten ihmeessä se osasikaan tehdä noin?

Kysymys kuuluu siis: Kumpaan ryhmään sinä kuulut? Ilmeikkäisiin vai ilmeetömiin? Voimallisesti eläytyvä vaiko hillitymmin eloansa elävä? Haluaisitko vahvistaa osaamistasi toiseen suuntaan? Siis hillitä enemmän itseäsi tai oppia enemmän eläytymään? Juuri sinulle sopivassa määrin.

Vastaustasi odotellen;)

Riitta

Ärsyttääkö? Oletko huomannut, että meillä kaikilla on oma tapamme nauraa. Toisella se on kovaa räkätystä ja toisella taas hohotusta, toisella taas hiljaista äänetöntä naurua, nauruja on hyvin erilaisia, ihania ja valloittavia kaikki tyynni. Silmistä sen hetken näkee kun tekonauru muuttuukin aidoksi nauruksi.

Entä se hetki kun kaikki nauru ärsyttää ja erityisesti tiettyjen tyyppien nauru ärsyttää. Mikä on oma henkilökohtainen ärsytysnappula, jota se toinen painelee? Voiko loppupeleissä olla siitä kyse, etten itse kykenekään nauramaan vapautuneesti?

Erityisesti naurujoogassa, jossa tehdään tekonauruharjoituksia, joilla kutkutellaan omaa, kenties jopa kadoksissa ollutta naurua esiin ja takaisin elämään, vaaditaan rohkeutta jättää oma torjuva asenne pois.

On ollut aivan mielettömän upeata nähdä niitä muutoksia, joita ihmisissä on tapahtunut, kun ovat uskaltaneet heittäytyä naurun maailmaan. Erään nuoren miehen sanoin:” Kunpa olisin uskaltanut antaa palaa täysillä, niin olisin saanut enemmän irti, mutta hyvä näin ja ensi kerralla enemmän. Mieletön kokemus ja opin itsestäni paljon!”

Jos ei elämä pitene, niin ainakin elämänlaatu paranee ja oma jaksaminen vastoinkäymisissäkin saa vallan uudet ulottuvuudet kun nauru on matkassa nimeltä elämä mukana!

Olen elämässäni sellaisessa tilanteessa, että on paljon surua, murhetta, vastuuta ja kuitenkin omien asioiden eteenpäin menemistä; siis iloa, riemua ja onnistumisia.

Aika-ajoittain kuitenkin ahdistus nappaa otteeseensa, tunnen kuinka sydän hakkaa rinnassa tuhatta ja sataa, hengitys muuttuu yhä pinnallisemmaksi, kunnes huomaan, että pidätän hengitystäni ja alkaa pyörryttämään. Olen nyt tehnyt testejä siitä voiko tekonauru helpottaa oloani ja olen saanut havaita, että kyllä voi….jos ei muuten niin fyysistä oloani, koska aivoissani ja kehossani virtaa happea enemmän!

Vihdoin viimein sain tämänkin blogin aloitettua!! Siispä tarinaa kehiin mistä kaikki sai kohdallani alkunsa…

Ystäväni kertoi minulle naurujoogasta ja minä siihen, jotta nou vei, ei ole minun juttuni. Ja hän kun oli juuri ajatellut, että se voisi olla juuri minulle tarkoitettu??!!

Jostain kumman syystä otin sitten yhteyttä Essi Toloseen meilitse ja huomasinkin olevani ohjaajakoulutuksessa, vailla ensimmäistäkään kokemusta naurujoogasta. Ensimmäinen ajatukseni oli kun pääsimme asiaan: “Ikinä en aloita tekemään mitään näin pöljää puuhaa, mut tulipa sit koettua tämäkin!”

Tässä sitä ollaan yhdeksän vuoden jälkeen. Pienin ryhmä on ollut kaksi henkeä ja suurin 2000, juu kuulostaa hienolta tuo 2000, mutta todellisuudessa olivat screenien takana ja kun oli kuuma kesäpäivä niin olivat myös tuoppien ääressä, mutta siis periaatteessa olen ollut tilattuna 2000 hengen ryhmälle naurattajaksi. Todellisuudessa suurin ryhmäni nauramassa on toistaiseksi ollut 700 henkeä, aikas remakat naurut muuten;)

Sain pikkuhiljaa kasvaa nauruissa ja ryhmien kanssa olemiseen sopivaan tahtiin. Alussa “suostuin” vain pidempiin nauruihin, koska koin ne niin eheyttävinä ja hyvinä, mutta kun on ollut kysyntää myös “pikanauruihin”, niin siihenkin on tullut oma sopiva pikkupaketti ns.pudottamaan naamiot ja löysentämään krakat, ts. ryhmäyttämään ja lisäämään vuorovaikutusta, jolloin ihminen kohtaa aidosti toisen ihmisen.

“Kadonneen naurun metsästys!” tulla tupsahti mieleeni ja sitä olenkin käyttänyt naurujeni otsikkona sen 9v. Juontaa varmaan aikaan, jolloin itse kadotin naurun pariksi vuodeksi. Ensimmäisen kerran kun se nauruksi kutsuttu ääni karahti kurkustani ulos, niin pelästyin ja nauroin monta vuotta käsi suun edessä. Tiedäthän, sellaista häppeenauruu. Jopa niin kun tapasin rakkaan ystävättäreni uuden sulhon ja hän kertoi ruokapöydän ääressä istuessamme kun nauroimme niin, että kitarisat räpsy vain ja amalgaamit välkkyi,  ja hän kertoi siitä kun tutustuimme, että tällä naisella oli kädet kasvojen edessä nauraessaan!! Siis vapautuakin voi menneisyyden taakasta<3